|
Bioenergia hillitsee ilmastonmuutosta
Eri lähteiden mukaan oksistossa ja neulasissa on noin puolet puuston ravinteista. Jos oksat ja neulaset kerätään bioenergian raaka-aineeksi, metsän ravinnetasapaino saattaa muuttua. Ravinnekadon estämiseksi hakkuutähteet pyritään viemään metsästä vasta sitten kun neulaset ovat karisseet. Tällöin hakkuutähteitä ei kuitenkaan voi kerätä hakkuun yhteydessä mikä lisää kustannuksia. Ratkaisua on haettu muun muassa kehittämällä koneita, jotka keräävät hakkuutähteen maanmuokkauksen yhteydessä.
Toisaalta avohakkuun tapauksessa maastoon jäävät hakkuutähteet saattavat lisätä huuhtoutumia. Tähteiden poisto lisää myös kylvö- ja istutustyön laatua ja tuottavuutta ja metsänviljely saattaa nopeutua jopa kahdella vuodella. Hakkuutähteiden poistaminen parantaa myös metsien virkistyskäytön mahdollisuuksia, kun metsässä liikkuminen helpottuu ja maisema parantuu. Toisaalta hakkuutähteet saattavat tarjota taimille suojaa aurinkoa, tuulta ja hallaa vastaan. Ensiharvennuksessa metsään jääneet hakkuutähteet sen sijaan hyödyttävät puuston kasvua jopa kymmeneksellä.
Metsien puuston kasvun arvoa voidaan arvioida paitsi puun myyntitulojen, myös hiilidioksidin sitomisen kannalta. Vaihtoehtoisilla keinoilla ilmakehän hiilidioksidin vähentäminen maksaa 0,84-34 euroa hiilidioksiditonnia kohti. Jos ajateltaisiin, että metsän puiden sitomalle hiilidioksidille laskettaisiin tällä perusteella arvo, kasvun kokonaisarvo olisi ollut vuosina 1990-98 kaikkiaan 0,08-1,3 miljardia euroa vuodessa. Samana aikana yksityismetsien puun myyntitulot vaihtelivat välillä 0,9-1,8 miljardia euroa vuodessa.

| Alkuun | Takaisin |
|