Talousmetsissä turvataan monimuotoisuutta

Suojeluohjelmien lisäksi myös osia talousmetsistä on rajoitetun käytön piirissä. Tällaisia alueita ovat suojametsäalueet, metsälain mukaiset erityisen arvokkaat elinympäristöt, luonnonsuojelulain mukaan suojellut luontotyypit, kuntien ja valtion virkistys- ja retkeilyalueet, seutu- ja yleiskaavoituksessa suojeluun varatut alueet sekä eräät Natura 2000 -ohjelman alueet.

Metsälaissa on määritelty erityisen tärkeät elinympäristöt. Laki vaatii, että näiden elinympäristöjen erityispiirteet tulee turvata. Niiden hoitoa ja käyttöä ei siis ole kielletty, mutta yleensä ne jätetään kokonaan metsätaloustoimien ulkopuolelle tai niitä käsitellään erityisen varovasti. Epäselvyyttä on kuitenkin esimerkiksi siitä, kuinka laajat suojavyöhykkeet tällaisten elinympäristöjen ympärille pitäisi jättää.

Tällaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat pienvesistöjen, kuten lähteiden, purojen ja pienten lampien välittömät lähiympäristöt, ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet, lehtokorvet sekä Lapin läänin eteläpuoliset lettosuot, rehevät lehtolaikut, pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla, rotkot ja kurut, jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät sekä karukkokankaita vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat.

Suomalaiset metsänomistajat tukevat metsien monimuotoisuuden turvaamista myös monin, vapaaehtoisin keinoin. Näitä keinoja ovat muun muassa metsien sertifiointi, useat erilaiset laatu- ja ympäristöjärjestelmät, alueelliset metsäohjelmat sekä alue-ekologinen suunnittelu valtion metsissä. Vapaaehtoisten toimien aiheuttamat välittömät kustannukset metsänomistajille ovat 80-100 miljoonaa euroa vuodessa. Summa koostuu esimerkiksi vapaaehtoisesti kaatamatta jätetyistä puista.

20. Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyminen hakkuiden yhteydessä

 | Alkuun | Takaisin |