 |
Miten Suomen metsiä hoidetaan ja suojellaan?
|
|
1970-luvulta lähtien Suomessa on toteutettu useita metsäluonnon suojeluun liittyviä suojeluohjelmia, kuten kansallis- ja luonnonpuisto-ohjelma, Euroopan unionin Natura 2000 -ohjelma, rantojen, lehtojen, soiden, harjujen, lintuvesien ja vanhojen metsien suojeluohjelmat. Ohjelmien perustaminen tarkoittaa sitä, että niitä vastaavat suojelualueet rajataan kartalle. Niiden toteuttaminen taas tarkoittaa sitä, että rajatuille alueille perustetaan lailla tai asetuksella kansallis- tai luonnonpuistoja tai muita suojelualueita. Yleensä alueet myös hankitaan valtion omistukseen, mutta yksityisiäkin suojelualueita voi olla. Ohjelmien toteuttaminen on vielä kesken. Valtioneuvosto teki vuonna 1994 periaatepäätöksen, jonka mukaan ohjelmien toteuttamiseksi järjestetään vuotuinen 84 miljoonan euron rahoitus vuoteen 2006 asti. Tällöin ohjelmien mukaisia suojelualueita olisi noin 2,9 miljoonaa hehtaaria. Suojelualueen perustaminen ei aina tarkoita, että metsien talouskäyttö olisi kokonaan kielletty: soidensuojelualueilla vain maaperän vesitasapainon muuttaminen on kielletty, rantojensuojeluohjelma kieltää rantarakentamisen ja rajoittaa rantojen metsätalouskäyttöä ja harjujensuojeluohjelma suojelee vain harjujen soravaroja. Toisaalta esimerkiksi Metsähallitus on rauhoittanut metsätalouskäytöltä hallussaan olevat soidensuojelu- ja rantojensuojeluohjelman piiriin kuuluvat alueet omalla päätöksellään. Lisäksi Pohjois-Suomeen on erämaalain nojalla perustettu laajoja alueita, joilla metsätalouskäyttö on rajoitettua. Myös luonnonsuojelulaki määrittelee suojeltavia luontotyyppejä. Niitä ovat luontaisesti syntyneet jalopuumetsiköt, pähkinäpensaslehdot, tervaleppäkorvet, luonnontilaiset hiekkarannat, merenrantaniityt, puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit, katajakedot, lehdesniityt ja avointa maisemaa hallitsevat suuret, yksittäiset puut ja puuryhmät. |
 Päivitetty: © SMY@smy.fi |