Luonnonläheistä metsänhoitoa

Suomen metsien hoitoa on tapana nimittää luonnonläheiseksi. Siinä ei tavoitella luonnontilaa, vaan jäljitellään luonnon prosesseja siten, että tavoitteena on luonnon biologisen monimuotoisuuden turvaaminen ja tarkoituksenmukainen lisääminen. Tällainen metsänhoito on järkevää, koska luonnontilaa on mahdoton määritellä eikä se ole pysyvä käsite, vaan luonto on ainaisessa muutoksessa. Luonnontilan tavoittelu ei ole myöskään sopusoinnussa luonnon monimuotoisuuden tarkoituksenmukainen lisäämisen kanssa, mikä taas on mielekäs tavoite ainakin talousmetsissä – ovathan esimerkiksi kaskikulttuuri ja metsien käyttäminen laidunmaana sitä lisänneet.

Luonnonmetsät kehittyvät eri kasvillisuusvyöhykkeillä eri tavoin. Pohjoisessa laaja-alaiset häiriöt - merkittävimpänä tuli – ovat yleisiä ja oleellinen osa luonnonmetsän kiertoa. Kasvupaikasta riippuen metsäpaloja esiintyy pohjoisissa luonnonmetsissä 30-120 vuoden välein, tosin joidenkin tutkimusten mukaan paloja saattaa olla paljon harvemmin, jopa yli 300 vuoden välein. Kanadan ja Siperian koskemattomilla metsäseuduilla saattaa palaa vuodessa miljooniakin hehtaareja metsää. Toisaalta jo Keski-Euroopassa tällaiset häiriöt ovat harvinaisia - tropiikista puhumattakaan. Nämä metsät uudistuvat niin sanotun pienen kierron kautta, mikä tarkoittaa metsän uudistumista yksittäisten puiden tai pienten puuryhmien kuolemisen seurauksena.

Sopeutuminen suuriin häiriöihin on yksi syy siihen, että metsä ei pohjoisessa eikä yleensä lauhkeallakaan vyöhykkeellä tuhoudu avohakkuuseen. Luonnonläheinen metsänhoito pyrkiikin pohjoisessa avohakkuiden lisäksi jäljittelemään luonnonmukaista paloekologiaa kulotuksilla, jättämään metsään riittävästi eri asteisesti lahonnutta puuta ja turvaamaan pienialaisten, tärkeiden elinympäristöjen sekä lehtipuiden osuuden metsäluonnossa. Suomessa metsätalous perustuu myös maassamme luontaisesti esiintyviin puulajeihin.

 | Alkuun | Takaisin |