Ympäristökertomuksen etusivulle
.:*:. Metsätalous Suomessa ja Euroopassa
***
***
Kerromme suomalaisesta metsästä

DotMetsät Suomessa ja Euroopassa
DotSuomalaiset metsät
DotKansallinen metsäohjelma 2010
DotLaajaa suojelua
DotSuomalaisten metsää
DotUusiutuva luonnonvara

Metsänhoidon ohjaus
Metsänhoito ja suojelu
Vaikutukset metsäluontoon
Ilmastonmuutos
Metsien terveys
Lähteitä

In english

.:*:. Suomalaiset metsät

Suomi on Euroopan metsäisin maa, 86 prosenttia maapinta-alasta, kaikkiaan 26 miljoonaa hehtaaria, lukeutuu Lisätietoa Pop-up-ikkunaanmetsätalouden maahan. Maassa on harjoitettu tutkimukseen perustuvaa metsätaloutta yli 100 vuoden ajan. Metsien merkitys maan kansantaloudelle ja yhteiskunnalle on Euroopassa suurin. Suomi on vaurastunut pohjoisen köyhästä maatalousmaasta metsätalouden ja -teollisuuden avulla. Nykyisin neljäsosa Suomen vientituloista saadaan metsäteollisuuden, etenkin korkean teknologian paperituotteista.

Suomalainen metsäteollisuus on kasvanut ja kansainvälistynyt. Metsäteollisuusyritysten tuotannosta yli puolet on Suomen ulkopuolella. Koska tavalliset kansalaiset laajalla maaseudulla saavat neljä viidesosaa puun myyntituloista, metsäteollisuus ja -talous hyödyttävät koko maata. Perheiden omistuksessa olevia, yli kahden hehtaarin metsätiloja on maassa melkein 450 000. Metsätalous ja metsäteollisuus ovat maan merkittävin tuotannonala ja maataloussektorin jälkeen toiseksi tärkein työllistäjä.

Metsätalous on ollut metsänomistajan kannalta kiinnostavaa, koska se on – toisin kuin lähes kaikkialla muualla maailmassa – kestävällä tavalla kannattavaa. 1950-luvun jälkeen metsien vuotuinen kasvu on lisääntynyt 55 miljoonasta noin 80 miljoonaan kuutiometriin vuodessa yhä paranevan metsänhoidon ansiosta.

Tällä hetkellä Suomen metsissä on puuta enemmän kuin koskaan yli 200 vuoteen. Lisäksi lähes kaikki metsät ovat kaikkien vapaasti käytettävissä ulkoiluun sekä marjojen ja sienien poimimiseen.

***
 | Alkuun | Takaisin | 

Suomen Metsäyhdistys ry
***
Päivitetty: 
© SMY@smy.fi