Suomalaiset tukevat metsätaloutta

Suomalaisten tuki Suomen metsätaloudelle on vankkaa. Kysyttiinpä asiaa lähes miten tahansa, neljä viidestä ilmoittaa tukevansa metsätalouden toimia. Kiintoisa piirre suomalaisten metsäasenteissa on niiden varmuus; en osaa sanoa -vaihtoehdon valitsee vain jokunen prosentti tutkimuksiin vastanneista.

Suomen Metsäyhdistys on Metsä ja Puu -mielipidetiedustelussaan selvittänyt suomalaisten metsäasenteita vuodesta 1993 lähtien. Taloustutkimus Oy:llä teetettyjen tutkimusten kysymysten sanamuoto ja järjestys on pidetty kaiken aikaa samana. Kysymysten määrää on toki lisätty, mutta uudet kysymykset on laitettu vanhojen perään, jotta vastausjakaumien muutokset säilyisivät vertailukelpoisina.

Haastateltujen määrä on ollut noin tuhat, paitsi uusimmassa, vuonna 2009 tehdyssä kyselyssä haastateltuja oli 2004. Uusimman mielipidetiedustelun tilastollisista syistä johtuva maksimivirhe on 95 prosentin todennäköisyydellä 2,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Seuraava kysely tehdään vuoden 2011 lopussa.

Metsäammattilaisiin luotetaan tiedon jakajina
Uusimassa mielipidetiedustelussa kesältä 2009 neljä viidestä suomalaisesta uskoi Suomen hyvinvoinnin perustuvan metsiin myös tulevaisuudessa. Yhdeksän kymmenestä piti metsien hoitoa Suomessa erittäin tai melko hyvänä. Kolme neljästä tehostaisi metsien hyödyntämistä työllisyyden kohottamiseksi ja elintason ylläpitämiseksi.

Toisaalta runsas puolet suomalaisista uskoo, että metsien hakkuut ja hoito ovat uhka eläin- ja kasvilajien runsaudelle. Kokonaista yhdeksän kymmenestä vastaajasta ajattelee, että Suomessa on virkistyskäyttöön, kuten marjastukseen ja sienestykseen riittävästi metsiä.

Metsäammattilaisiin luotetaan paitsi metsänhoitajina, myös metsiä ja metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamista koskevan koskevan tiedon antajina. Ympäristöjärjestöistä eniten luotetaan Suomen Luonnonsuojeluliittoon.

Lasten ja nuorten metsäsuhde mutkaton
Suomen Metsäyhdistys selvittää myös 6-18-vuotiaiden lasten metsätietoa ja -asenteita säännöllisesti. Uusin selvitys on keväältä 2006. Uusimman selvityksen mukaan suomalaiset lapset ja nuoret suhtautuvat edellisten sukupolvien tapaan mutkattomasti metsään. Valtaosa lapsista liikkuu metsissä hiihtäen, retkeillen, marjastaen, sienestäen ja leikkien. Puolet vastanneista haluaisi käydä metsissä nykyistä useammin. Suhtautuminen nykymuotoiseen metsänhoitoon on pääosin myönteistä.

Lapset ja nuoret saavat edelleen pääosan metsätiedostaan kouluista. Vanhempien merkitys metsätiedon antajina on vähentynyt vuosien saatossa rajusti. Vain prosentti lapsista ja nuorista saa metsätietoa metsäammattilaisilta.

Metsänomistajilla on monia tavoitteita
Suomessa on lähes 900 000 yksityistä metsänomistajaa, kun mukaan lasketaan myös erilaisten yhteisomistustilojen omistajat. Yksityiset omistavat noin 60 prosenttia maan metsistä. Maa- ja Metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK ry:n teettämien tutkimusten mukaan suurin osa metsänomistajista on metsiensä suhteen monitavoitteisia. Puuntuotannon tuomat tulot ja taloudellinen turva ovat valtaosalle tärkeintä metsänomistuksessa, mutta puolet metsänomistajista arvostaa sen rinnalla myös muita metsästä saatavia hyötyjä. Viidennes arvostaa metsissään eniten virkistyskäyttöä.

Taittoelementti tekstin loppuun, vihreä vaakapisteviika

Linkkejä:

WWW-sivusto Metsä ja Puu -tutkimus 2009
Linkki muualle FOREST.FI-palveluun Lasten ja nuorten asenteet 2006
WWW-sivusto Opettajien metsäasenteet 2007
      Tulosta
      Sivun alkuun
      Tulosta
  Yhteystiedot, oikeudet ja yhteistyökumppanit