|
|
Pienialaista ja kustannustehokasta suojelua |
Valtioneuvosto hyväksyi maaliskuussa 2008 Suomeen uudenlaisen metsien suojelun toimintaohjelman, Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma Metson. Vuoteen 2016 asti ulottuva ohjelma edustaa uudenlaista ajattelua suomalaisessa metsiensuojelussa.
Sen sisältö perustuu vuonna 2002 aloitettuun kokeiluvaiheeseen, jossa sen keinoja kokeiltiin ja johon kuului oleellisena osana myös laaja metsien suojelun vaikutuksia selvittelevä tutkimusohjelma.
Aiemmin keskeinen suojelun keino oli se, että valtio lunasti yksipuolisin päätöksin laajoja metsäalueita pois talous- ja monikäytöstä yksinomaan suojelutarkoituksiin. Metso-ohjelman keinot sen sijaan ovat melkeinpä päinvastaisia: ne perustuvat metsänomistajan vapaaehtoisuuteen.
Päätavoite on etsiä entistä kustannustehokkaampia tapoja suojella metsien luontoarvoja ennen kaikkea yksityismetsissä tavanomaisena osana normaalia talousmetsän ja muun metsän hoitoa.
Pienialainen suojelu on uutta
Pienialaisen suojelun merkitystä luonnon monimuotoisuuden kannalta on tutkittu vasta 1990-luvun puolivälistä alkaen. Tulokset ovat olleet yksiselitteiset: tällaisella suojelulla voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia huomattavasti aikaisempaa alemmilla kustannuksilla.
Nimenomaan Etelä-Suomessa kustannustehokkuus on merkityksellistä, koska alueen metsät ovat taloudellisesti kaikkein tuottoisimpia koko maassa ja alueen suurimmat monimuotoisuusongelmat ovat yksityismetsissä, jolloin niiden lunastaminen tulisi valtiolle tavattoman kalliiksi. Suurten metsäalueiden ottaminen pois talouskäytöstä heikentäisi myös merkittävästi puuta jalostavan teollisuuden mahdollisuuksia tuottaa ja työllistää.
Metso-ohjelman keinoja kokeiltiin aluksi vuosien 2002–07 aikana erityisellä pilottivaiheella yksityismetsissä. Samalla tutkittiin mahdollisuuksia tehostaa suojelua valtionmetsissä, niin talousmetsissä kuin suojelumetsissäkin. Kokeiluvaiheeseen kuului myös Suomen oloissa ennennäkemättömän suuri tutkimushanke eri metsiensuojeluvaihtoehtojen ekologisten, taloudellistaen ja sosiaalisten vaikutusten selvittämiseksi.
Valmistelu oli poikkeuksellisen laajaa
Pilottivaihe valmisteltiin työryhmässä, jossa oli poikkeuksellisen laaja edustus yhteiskunnan eri puolilta. Työryhmän esitys pilottivaiheen toiminnaksi hyväksyttiin lähes yksimielisesti: vain Luonto-Liitto jätti työhön eriävän mielipiteen. Hallitus taas hyväksyi työryhmän esityksen lähes sellaisenaan.
Pilottivaihe ja sen hankkeet päättyivät vuosien 2006–07 kuluessa. Sen jälkeen perustettiin uusi työryhmä laatimaan varsinaista toimintaohjelmaa. Valtioneuvoston maaliskuussa 2008 tekemä päätös perustui juuri tämän työryhmän ehdotukseen ja se oli yhtä laajalta pohjalta koottu kuin pilottivaiheenkin toimikunta.
Valtioneuvoston päätöksen mukaan Metso-ohjelman tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen ja vakiinnuttaa luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys vuoteen 2016 mennessä. Keinoina ovat suojelualueverkoston parantaminen, talousmetsien luonnonhoito, tietopohjan parantaminen, metsä- ja ympäristöorganisaatioiden yhteistyön parantaminen, metsänomistajien neuvonta, metsäammattilaisten koulutus ja viestintä.
Ohjelman aluksi laadittiin valintaperusteet suojeltaville kohteille.
Kohteena suojelualueet ja talousmetsät
Yksi Metson keinoista kohdistuu jo suojeltuihin alueisiin. Tarkoituksena on ihmistoimin palauttaa niitä lähemmäs luonnontilaan, mitä kutsutaan ennallistamiseksi, ja hoitaa niitä luontoarvoja, joiden säilyminen vaatii hoitoa.
Ennallistamistoimet ovat yleensä kertaluonteisia. Metso-ohjelmassa ne kohdistuivat tavallisesti metsiin ja soihin, kun taas luonnonhoitoa tarvitaan esimerkiksi lehdoissa, jotka ilman hoitoa muuttuvat ajan kanssa kuusikoiksi. Myös jalopuumetsiköt, eräiden uhanalaisten lajien – kuten valkoselkätikka – elinympäristöt, harjujen paahderinteet ja erityisesti puustoiset perinnebiotoopit vaativat hoitoa.
Arvion mukaan valtion suojelualueilla pitäisi ohjelma-aikana ennallistaa kaikkiaan 12 000 hehtaaria. Luonnonhoitoa arvioidaan tarvittavan kaikkiaan 3500 hehtaarilla. Yksityisillä suojelualueilla ennallistamistarpeeksi arvioidaan 4800 hehtaaria ja hoitotarpeeksi runsas 3000 hehtaaria.
Suojelualueverkostoa ohjelma kehittää hankkimalla määräaikaisia tai pysyviä suojelukohteita yksityisiltä metsänomistajilta vapaaehtoisen luonnonarvokaupan avulla. Suojelu käynnistyy aina metsänomistajan aloitteesta.
Metsänomistajille on tarjolla kaksi tietä
Metsänomistajat voivat tarjota metsiään suojeluun kahta kautta. Ensiksi, he voivat omasta aloitteestaan tarjota metsiään suojeltavaksi. Toiseksi, alueelliset metsä- ja ympäristöviranomaiset laativat ja julkaisevat kerran vuodessa yhteisen luettelon sellaisista luontoarvoista, joiden suojeluun on erityistä tarvetta ja julistaa samalla tarjouskilpailun listan luontoarvoista metsänomistajille.
Kumpaakin kautta tarjotuista alueista valitaan suojeltavat kohteet tarjouskilpailussa valintakriteerien ja metsänomistajien haluamien korvausten eli suojelun kustannusten perusteella. Menettelyä kutsutaan tarjouskilpailuksi.
Metson tärkeä tavoite on tehdä yhteistyötä metsänomistajien paikallisyhdistysten, metsänhoitoyhdistysten kanssa, koska niillä on parhaat yhteydet alueen metsänomistajiin.
Onko suojelun pysyvää vai määräaikaista, se ratkaistaan suojeltavan luontoarvon luonteen perusteella. Jos suojelu on määräaikaista, se ei saa rajoittaa metsänomistajan päätösvaltaa alueen suhteen sen jälkeen, kun suojelukausi on päättynyt.
Metso-ohjelmaan kuuluu myös päätös laajentaa valtion suojelualueita siellä, missä se on tarkoituksenmukaista. Laajennuksia tehdään 10 000 hehtaaria vuoteen 2010 mennessä.
Vihreitä metsänhoitosuunnitelmia
Luonnon monimuotoisuutta tuetaan myös yksityisissä talousmetsissä. Keinoina ovat luonnonhoitosuunnitelma, luonnonarvojen turvaamiselle maksettava tuki ja metsälain muutokset.
Metso-ohjelman kautta metsänomistaja voi tehdä metsälleen myös uudenlaisen luonnonhoitosuunnitelman. Se tarkoittaa, että tavanomaista metsäsuunnitelmaa painotetaan Metso-ohjelman monimuotoisuustavoitteiden suuntaisesti. Tätä varten laaditaan erityinen luonnonhoidon suunnitelman malli.
Luonnonarvojen turvaamiselle maksetaan tukea paitsi kestävän metsätalouden rahoituslain, myös erityisten luonnonhoitohankkeiden kautta. Kun sopimus tuen maksamisesta päättyy, metsänomistajan ei enää tarvitse jatkaa Metso-ohjelmassa sovittuja toimia luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.
Luonnonhoitohankkeita taas voidaan toteuttaa usean tilan yhteistyönä.
Myös metsälakia muutetaan hyönteis- ja sienituhojen torjunnan osalta. Aiemmin laki on määrännyt, että tuhojen vahingoittamat havupuut on poistettava metsästä, jotta ne eivät levittäisi tuhoja aiheuttaneita sieniä ja hyönteisiä muihin puihin.
Uudistuksessa tämän määräyksen ehdottomuutta lievennetään. Näin tuhojen tappamat puut voidaan jättää metsään luonnon monimuotoisuutta lisäämään, jos tuhojen leviämisvaaraa ei ole.
Metsänomistajien yhteistyöhön perustuvissa yhteistoimintaverkostoissa tavoitellaan metsiin perustuvaa uutta liiketoimintaa siten, että metsien suojelu, hoito ja muu käyttö sovitetaan yhteen. Verkosto voi olla osa kylätoimintaa, tai se voi esimerkiksi tukea metsiin perustuvaa yritys- tai virkistystoimintaa. Hankkeilla ei voi asettaa velvoitteita poisjääneille metsänomistajille, mutta verkostoon voivat ottaa osaa myös muutkin metsänomistajat kuin yksityiset.
Metsoon kuuluu myös erillinen ohjelma monimuotoisuuden turvaamiseksi kuntien virkistysmetsissä ja valtion retkeilyalueilla, sekä itse Metso-ohjelman toimeenpanon seuranta ja arviointi. Ohjelman toteutumisesta kootaan yhteenveto vuosittain, ja sen ekologisista, taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista tehdään väliarviot vuosina 2010 ja 2013 sekä loppuarvio vuonna 2016.
 Uutinen Metso-toimikunnan esityksestä
Väitteitä ja vastaväitteitä metsiensuojelusta ja Metso-ohjelmasta
Suomen Metsäyhdistyksen kalvopaketti Metso-ohjelmasta:
 Varsinaiset kalvot
Luennoitsijan muistiinpanot
Tiivistelmät, kaksi kalvoa sivulla
Linkkejä:
 Metso-ohjelman kotisivu |
|  Tulosta
|  |