Suomen metsien puuston vuotuinen kasvu on lisääntynyt kymmeniä miljoonia kuutiometrejä viime vuosikymmeninä. Tärkein syy kasvun lisäykseen on, että Suomessa siirryttiin sotien jälkeisenä aikana niin sanotusta harsintametsätaloudesta jaksolliseen metsänkasvatukseen avohakkuineen. Muita syitä ovat soiden ojitus metsätalouskäyttöön, metsäpuiden siementen ja taimien jalostaminen paremmin kasvaviksi sekä Pohjois-Suomen puuntuotannollisessa mielessä yli-ikäisten metsien uudistaminen.
Kasvun lisäyksen syitä kannattaa katsoa erikseen toisaalta kivennäismailla eli kankailla, toisaalta turvemailla eli erilaisilla soilla ja kosteilla mailla.
Edellinen tarkka laskenta puuston kasvun lisäyksestä kivennäis- ja turvemailla on tehty Valtakunnan metsien yhdeksännen inventoinnin (VMI9) perusteella. Sen tiedot kerättiin vuosina 1996–2003.
Silloin Suomen metsien kokonaiskasvu oli 86,8 miljoonaa kuutiota vuodessa. Sittemmin kasvu on edelleen lisääntynyt paljon varsinkin kivennäismailla ja 2010-luvun lopussa Suomen metsien puuston vuotuinen kasvu oli 107,8 miljoonaa kuutiometriä.
Kun VMI9:n tietoja kerättiin, Suomen metsien vuotuinen kasvu oli 1950-luvun alun jälkeen lisääntynyt 31,6 miljoonaa kuutiometriä. Tästä kivennäismaiden osuus oli 17,5 ja turvemaiden 14,1 miljoonaa kuutiometriä. Kokonaiskasvu tuolloin oli 65,6 ja 21,2 miljoonaa kuutiometriä kivennäis- ja turvemailla vastaavasti.
Kun otetaan huomioon, että osa turvemaista oli muuttunut kivennäismaiksi, koska niiden turvekerros oli hävinnyt ojituksen takia, turvemaiden kasvuksi tulee laskea 23,6 miljoonaa kuutiota vuodessa, jolloin kivennäismaiden vuosikasvuksi jäi 63,0 miljoonaa kuutiometriä.
Vuosina 2009–2013 tehdyssä VMI11:ssa kivennäis- ja turvemaan kasvu on eroteltu tuottavan metsämaan osalta, eli vähätuottoisen kitumaan ja tuottamattoman joutomaan kasvu on tässä laskennassa jätetty huomiotta. Tuon laskelman mukaan metsämaan vuotuinen kasvu oli 80,0 ja turvemaiden 24,1 miljoonaa kuutiometriä.
Tulosten mukaan siis erityisesti kangasmetsissä puuston kasvu on noussut voimakkaasti vielä 2000-luvullakin. Turvemailla ja suometsätaloudella on silti edelleen suuri merkitys puuntuotannossa, vaikka uudisojituksia ei enää tehdäkään.
Jos katsotaan kivennäismaiden kasvunlisäystä, selvästi suurin selittäjä on siirtyminen harsintahakkuista avohakkuumetsätalouteen, jossa uusi taimikko perustetaan päätehakkuun jälkeen joko luontaisesti, kylvämällä tai istuttamalla. Harsintahakkuuseen perustuva metsätalous taas tarkoitti sitä, että metsästä haettiin suurimmat ja parhaat puut eikä metsänhoitotöitä juurikaan tehty.
Esimerkiksi vuodesta 1970 vuoteen 2011 nähdystä tuottavan metsämaan kasvunlisäyksestä 63 prosenttia selittyy metsänhoidolla, etupäässä siirtymisellä jaksolliseen metsätalouteen avohakkuineen. Muita metsänhoidollisia syitä ovat viljeltyjen metsäpuiden siementen ja taimien jalostus sekä Pohjois-Suomen puuntuotannollisessa mielessä yli-ikäisten metsien uudistaminen.
Ympäristötekijät, kuten ilmaston lämpeneminen erityisesti pohjoisessa selittävät kivennäismaiden kasvun lisäyksestä 37 prosenttia (Henttonen ym. 2017).
Turvemaiden kasvunlisäys taas johtuu suurimmalta osin metsänojituksesta. Myös metsänlannoituksella on merkitystä, vaikka sitä ei Suomen metsissä ole tehty vuosikausiin kuin vähäisessä määrin.
Suomen metsien puuston kokonaistilavuus taas on yli puolitoistakertaistunut sitten 1950-luvun ja on vuosina 2009–2011 tehdyn VMI11:n mukaan lisääntynyt kiihtyvästi erityisesti 1970-luvulta lähtien. 1950- ja 1960-luvuilla puun käyttö ja maanrakennustoiminta pienensivät, kun taas soiden ojitus lisäsi puuston kokonaistilavuutta – saatiinhan maahan noin 1,5 miljoonaa uutta, tuottavan metsämaan hehtaaria.
Myös puuston määrän osalta merkittävin syy on VMI11:n mukaan ollut harsintametsätaloudesta luopuminen 1950-luvulta lähtien, mutta ansionsa on myös 1960-luvulla aloitetulla, määrätietoisella metsänparannustoiminnalla.
Avohakkuumetsätalouden tuottamaa suurempaa puustoa ja kasvua selittää esimerkiksi se, että menetelmässä lukuisat erilaiset metsänhoidon toimet ovat johtaneet vajaatuottoisten metsien määrän selvään vähenemiseen ja päätehakkuun jälkeisen taimikon perustamisen nopeutumiseen. Juuri harsintametsien vajaatuottoisuus selittää avohakkuumetsätalouden parempaa kasvua.
Avohakkuumetsätaloudessa metsät ovat täyspuustoisia, kun taas harsintametsissä puusto on harvaa. Ilmiö on osittain sama kuin pankkitilillä: vaikka korko olisi prosenteissa sama, kasvu euroissa tai kuutioissa on suurempi, jos pääoma, eli rahan määrä tilillä tai puuston määrä metsässä on suurempi.
Harsintametsän harvapuustoisuus taas johtui esimeriksi siitä, että kaadetun ison puun jättämä aukko täyttyi mahdollisesti vasta kymmenien vuosien kuluttua puuntaimilla, kun taas avohakkuumetsätalouteen kuuluu velvoite taimettaa päätehakkuuaukot välittömästi päätehakkuun jälkeen.
Puuston ja sen vuotuisen kasvun suuri lisäys vaikuttaa myös hakkuisiin: jotta metsästä saisi saman määrän puuta, nykyään tarvitsee hakata vähemmän hehtaareja kuin ennen. Tällä on merkitystä myös metsäekologialle: ekologian kannalta nimenomaan hakattu hehtaarimäärä on oleellisempi tekijä kuin hakattu kuutiomäärä, jos hakkuun lopputuloksena on aukko.
3 kommenttia “Mistä metsien puuston kasvun huima lisääntyminen johtuu?”
/ Ari Linkolehto
Sivujenne mukaan puu kasvaa ennätysmäisen hyvin, puuta on enemmän kuin koskaan ja se kasvaa enemmän kuin hakataan – miksi vanhoja, suojelua kaipaavia metsiä silti koko ajan halutaan hakata?
/ Hannes Mäntyranta
Se, mikä metsä kaipaa suojelua ja mikä ei, ja mikä on vanha ja mikä ei, riippuu siitä, kuka puhuu. Jos esimerkiksi halutaan tukkipuuta, sitä kasvaa vain kiertoaikansa lopussa olevissa metsissä, jotka tietenkin talousmetsistä eniten muistuttavat vanhoja metsiä. Mutta sen kummemmnin vanhalle metsälle kuin suojelunarvoiselle metsällekään ei ole yksiselitteistä ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Toisaalta esimerkiksi vuonna 2018 Diversity and Distributions -julkaisun artikkelissa Where Are Europe’s last primary forests kerrottiin, että Suomen luonnonmetsistä on suojeltu 98,9 prosenttia. Niitä on lähes miljoona hehtaaria, mikä on yli kaksi kolmasosaa Euroopan luonnonmetsistä. Tässä tutkimuksessa luonnonmetsä määriteltiin niin, että ihminen ei ole tehnyt sille mitään viime 60‒80 vuoden aikana. Lisäksi kannattaa muistaa, että metsien suojelupinta-ala myös kasvaa Suomessa, joka vuosi, esimerkiksi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Metson kautta.
/ Taavi Siuko
Kiitettävä keskustelunavaus, joka ansaitsee tulla punnituksi myös kääntäen, kenen etu olisi jättää puut hakkaamatta, kuolemaan vanhuuttaan? Onko verotuloja ja kenties työpaikkoja tarvitsevan yhteiskunnan etu, jos puun tuottaja jättää satonsa korjaamatta? Puusta elää teollisuus, jonka varassa Suomi on rakennettu. Viidennes viennistämme lähtee yhä metsästä – voisi lähteä tuplasti enemmän. Puusta on moneksi, kuten rakentamiseen, paperituotteiden valmistukseen, saunan ja takan lämmitykseen.
Puuntuottajan elinkeinoon kuuluu kylvö tai istutus, taimiston perkaus, harvennus, lannoitus ja sadonkorjuu. Se nauriin, puuvillan tai viljan viljelystä vain siinä, ettei kasvukaudeksi riitä yksi kesä vaan siinä kuluu parikin sukupolvea. Metsätalous lienee Suomessa ainoa pakkolain alainen elinkeino. Kun puuntuottaja korjaa satonsa, laki määrää hänet uudistamaan metsän. Tuskin kukaan investoi 3000 euroa hehtaaria kohti jossakin 60-80 vuoden päässä häämöttävän myyntitulon toivossa. Se tehdään joko lain täyttämiseksi niin hyvin kuin kukkaro kestää tai rakkaudesta taiteeseen, maksoi mitä maksoi.
Tietenkään metsää ei ole pakko hakata. Voitte jättää satonne korjaamatta, ette saa tuloa, ettekä joudu verolle, sillä 2006 päättyi metsän pinta-alaverotus, joka pakotti köyhät kyykkyyn ja myymään puuta.